RAAMATTU LÄPI VUODESSA

joulukuu 6
____________________________________


Hoos 4:1-5:15

4. LUKU

Kansan ja pappien synnit

1. Kuulkaa Herran sana, te israelilaiset, sillä Herralla on oikeudenkäynti maan asukasten kanssa. Maassa ei näet ole uskollisuutta, ei laupeutta eikä Jumalan tuntemusta.
2. Vannotaan ja valehdellaan, murhataan, varastetaan ja rikotaan aviot, murtaudutaan taloihin, ja verityö seuraa verityötä.
3. Sen tähden maa murehtii, ja kaikki sen asukkaat nääntyvät, myös metsän eläimet ja taivaan linnut. Kalatkin katoavat merestä.
4. Älköön silti kukaan nuhdelko, älköön kukaan ojentako, vaikka sinun kansasi on kuin pappien nuhtelijoita!
5. Niin sinä kompastut päivällä, myös profeetta kompastuu yöllä yhdessä sinun kanssasi. Minä hävitän sinun äitisi.
6. Minun kansani joutuu häviöön, sillä se on tietoa vailla*. Koska sinä olet hylännyt Jumalan tuntemisen, minä hylkään sinut, niin ettet saa olla minun pappinani. Koska olet unohtanut Jumalasi lain*, myös minä unohdan sinun lapsesi.
7. Niin paljon kuin heitä on, niin paljon he ovat tehneet syntiä minua vastaan. Minä muutan heidän kunniansa häpeäksi.
8. Minun kansani synnistä he saavat ruokansa, heidän pahoja tekojaan heidän sielunsa himoitsee.
9. Papin on käyvä niin kuin kansankin: minä rankaisen häntä hänen vaelluksestaan ja teen* hänelle, mitä hänen tekonsa ansaitsevat.
10. He syövät, mutta eivät tule ravituiksi, he harjoittavat haureutta, mutta eivät lisäänny, sillä he eivät ole tahtoneet kuunnella Herraa.
11. Haureus, viini ja rypälemehu vievät järjen.
12. Minun kansani kysyy puultaan, ja sen sauva sille vastaa. Haureuden henki on eksyttävä: haureudessa he ovat luopuneet tottelemasta Jumalaansa.
13. Vuorten huipuilla he uhraavat, polttavat uhreja kukkuloilla, rautatammen, haavan ja eela-puun alla, sillä niiden varjo on suloinen. Sen tähden teidän tyttäristänne tulee porttoja, ja teidän miniänne rikkovat avion.
14. En minä rankaise teidän tyttäriänne siitä, että he ovat porttoja, enkä miniöitänne siitä, että he rikkovat avion. Miehetkin poikkeavat syrjään huorien kanssa, uhraavat pyhäkköporttojen kanssa, ja ymmärtämätön kansa joutuu turmioon.
15. Vaikka sinä, Israel, harjoitatkin haureutta, älköön Juuda saattako itseään syylliseksi: älkää menkö Gilgaliin, älkää lähtekö Beet-Aaveniin* älkääkä vannoko: "Niin totta kuin Herra elää."
16. Israel on käyttäytynyt niskuroivan lehmän tavoin. Kuinka kaitsisi Herra heitä kuin karitsaa avaralla laitumella?
17. Efraim on liitossa epäjumalien kanssa. Anna hänen olla!
18. Juopottelunsa jälkeen he harjoittavat törkeää haureutta. Heidän suojelijansa* rakastavat häpeää.
19. Myrskytuuli ahdistaa heitä, uhriaterioistaan he saavat häpeän.

5. LUKU

Rangaistustuomio

1. Kuulkaa tämä, te papit, tarkatkaa, Israelin heimo, ja ottakaa korviinne, kuningashuone! Teille on tämä tuomio. Te olette näet olleet ansana Mispassa ja pyydysverkkona Taaborilla.
2. Luopiot ovat vajonneet syvälle turmiontekoon, mutta minä kuritan heitä kaikkia.
3. Minä tunnen Efraimin, eikä Israel ole minulta kätkössä. Sinä, Efraim, olet harjoittanut haureutta, Israel on saastuttanut itsensä.
4. Heidän tekonsa eivät salli heidän kääntyä Jumalansa puoleen. Haureuden henki on heidän sisimmässään, eivätkä he tunne Herraa.
5. Israelin ylpeys syyttää sitä vasten kasvoja. Israel ja Efraim kompastuvat syntivelkaansa, ja Juuda kompastuu heidän kanssaan.
6. Lampaineen ja nautoineen he tulevat etsimään Herraa, mutta eivät löydä: Hän on vetäytynyt heistä pois.
7. He ovat olleet uskottomia Herralle, ja he ovat synnyttäneet vieraita lapsia. Uudenkuun juhla syö nyt heidät ja heidän peltonsa.

Veljessota kurituksena

8. Puhaltakaa pasuunaan Gibeassa, vaskitorveen Raamassa, kajauttakaa sotahuuto Beet-Aavenissa. He ovat jo sinun kintereilläsi, Benjamin!
9. Efraim on tuleva autioksi kurituksen päivänä. Israelin heimokuntia vastaan minä ilmoitan, mikä on totta.
10. Juudan ruhtinaat ovat tulleet rajan siirtäjien kaltaisiksi. Minä vuodatan heidän päälleen vihani kuin vedet.
11. Sorrettu on Efraim, loukattu sen oikeus, sillä se tahtoi vaeltaa ihmiskäskyjen mukaan.
12. Minä olen Efraimille kuin koi ja Juudan heimolle kuin mätä.
13. Kun Efraim näki sairautensa ja Juuda paiseensa, Efraim meni Assuriin, lähetti sanan sotaiselle kuninkaalle. Tämä ei kuitenkaan voinut teitä parantaa, ei tehdä terveeksi teidän paisettanne.
14. Minä olen Efraimille kuin leijona, Juudan heimolle kuin nuori jalopeura: Minä, minä raatelen, menen ja kannan pois, eikä ole pelastajaa.
15. Minä menen takaisin paikkaani, kunnes he ovat syystään kärsineet ja etsivät minun kasvojani: Ahdistuksessaan he etsivät minua.

____________________________________

2 Joh 1:1-13

Johanneksen toinen kirje

1. LUKU

Tervehdys kirjeen saajalle

1. Vanhin valitulle* rouvalle ja hänen lapsilleen, joita totuudessa rakastan, enkä vain minä, vaan myös kaikki, jotka ovat tulleet tuntemaan totuuden.
2. Minä rakastan teitä totuuden tähden, joka pysyy meissä ja on oleva kanssamme iäti.
3. Armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja Jeesukselta Kristukselta, Isän Pojalta, on oleva kanssamme totuudessa ja rakkaudessa.

Vaellus kristittynä

4. Minua on suuresti ilahuttanut, että olen havainnut lastesi joukossa niitä, jotka vaeltavat totuudessa sen käskyn mukaan, minkä olemme saaneet Isältä.
5. Nyt, rouva, minulla on sinulle pyyntö, ei niin kuin kirjoittaisin sinulle uuden käskyn, vaan sen, mikä meillä on ollut alusta asti: Rakastakaamme toisiamme.
6. Tämä on rakkaus, että vaellamme hänen käskyjensä mukaan. Tämän käskyn te olette kuulleet alusta alkaen, ja sen mukaisesti teidän tulee elää.

Varoitus eksyttäjistä

7. Maailmaan on tullut monia eksyttäjiä, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, ihmiseksi* tulleeksi. Tällainen eksyttäjä on Antikristus.
8. Valvokaa itseänne, ettette menetä, mitä me olemme työllämme saaneet aikaan, vaan että saatte täyden palkan.

Kristuksen opissa pysyminen

9. Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa. Siinä opissa pysyvällä on sekä Isä että Poika.
10. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi.
11. Joka lausuu hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.
12. Minulla olisi paljon kirjoittamista teille, mutta en tahdo tehdä sitä paperilla ja musteella. Toivon näet pääseväni teidän luoksenne ja saavani keskustella suullisesti, että ilomme olisi täydellinen.
13. Valitun sisaresi lapset lähettävät sinulle tervehdyksen.

____________________________________

Ps 125:1-5

125. PSALMI

Herra suojelee kansaansa

1. Matkalaulu.
   Jotka Herraan turvaavat, ovat kuin Siionin vuori: se ei horju, vaan pysyy ainiaan.
2. Vuoret ympäröivät Jerusalemia, ja Herra ympäröi kansaansa nyt ja ainiaan.
3. Jumalattomuuden valtikka ei saa vallita vanhurskasten arpaosaa, että vanhurskaat eivät ojentaisi käsiään vääryyteen.
4. Herra, anna hyvää hyville ja oikeamielisille.
5. Mutta mutkaisille teilleen poikkeavat Herra tuhotkoon yhdessä väärintekijöiden kanssa.
   Rauha ja menestys Israelille!

____________________________________

Snl 29:9-11


9. Kun viisas mies käräjöi tyhmän kanssa, tämä räyhää ja nauraa eikä sopua tule.
10. Murhaajat vihaavat nuhteetonta, he väijyvät oikeamielisten henkeä.
11. Tyhmä purkaa kaikessa sisunsa, mutta viisas sen viimein tyynnyttää.